"Se kaikki vähä kokemus lapsista alkoi avautua suureksi kokonaisuudeksi" - Harjoitteluun liittyvät oppimiskokemukset sosionomiopiskelijoiden oppimistarinoissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, missä määrin sosionomiopiskelijoiden asiantuntijuuden kehittyminen toteutuu integratiivisen pedagogiikan idean mukaisesti harjoittelujaksoilla. Aihetta lähestytään sosionomiopiskelijoiden harjoitteluun liittyvien oppimiskokemusten kautta. Tutkimuksen kontekstina ovat opiskelijoiden kirjoittamat oppimistarinat, jotka sijoittuvat sosionomiopintoihin sisältyviin harjoittelujaksoihin. Tutkimusaineistona ovat kolmannen vuoden sosiaalipedagogiikan erikoisosaamisalueekseen valinneiden sosionomiopiskelijoiden (n=16) kirjoittamat vapaamuotoiset oppimistarinat. Tutkimus on laadullinen, narratiivinen tutkimus ja aineisto on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitä harjoittelujaksoihin liittyviä oppimiskokemuksiaan 3. vuoden sosiaalipedagogiikkaan erikoistuneet sosionomiopiskelijat pitävät tärkeinä? 2. Mitä oppimista edistäviä tekijöitä opiskelijoiden kirjoittamissa oppimistarinoissa esiintyy? 3. Millaisia yhtymäkohtia opiskelijat havaitsevat oman oppimistarinansa ja sosionomiopintojen oppisisältöjen välillä? Tutkimustulokset osoittavat, että opiskelijat pitivät kahden ensimmäisen vuoden harjoitteluissa tärkeimpinä oppimiskokemuksinaan ammatillisen vuorovaikutuksen oppimista sekä päiväkotityöhön liittyvää oppimistilanteiden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin oppimista. Asiantuntijuuden kehittyminen tapahtui suurelta osin integratiivisen pedagogiikan periaatteiden mukaisesti. Oppiminen oli monitasoista; teoria heräsi henkiin, kun sitä pystyttiin yhdistämään käytäntöön, käytännön tilanteissa opittiin käytännön työtaitoja ja metakognitiiviset taidot kehittyivät harjoittelukokemuksia pohdittaessa. Sosiokulttuurinen tieto lisääntyi, kun opiskelijat pääsivät työyhteisön jäseniksi ja osallistuivat yhteisiin työprosesseihin. Harjoittelun myötä opiskelijat saivat myös lisää itseluottamusta ja heidän ammatti-identiteettinsä kehittyi. Opiskelijat kaipasivat lisää käytännönläheistä opetusta opintoihinsa. Teoriatiedon karttumista ja sen merkitystä oman asiantuntijuuden kehittymiselle ei nähty kovin merkitykselliseksi, mutta toisaalta oppimistarinoissa opiskelijat sovelsivat teoriaa käytännön tilanteiden reflektoinneissaan hyvinkin paljon. Teoria tarjosi heille käsitteelliset välineet kokemusten analysointiin. Yhdeksi harjoitteluissa oppimisen erityiseksi piirteeksi nostan sen, että jokainen opiskelija voi lähteä liikkeelle omalta tasoltaan, omista kokemuksistaan ja tavoitteistaan ja oppia itselleen merkityksellisiä taitoja. Harjoittelussa opiskelija kohtaa väistämättä oman osaamisensa; hän tiedostaa omat vahvuutensa ja joutuu kriittisesti pohtimaan osaamisensa puutteita ja usein myös oivaltaa oman osaamisensa kehittämisen tarpeellisuuden. Opiskelijan oppimiseen harjoittelussa vaikuttavat monet yhteenkietoutuneet tekijät. Opiskelija, ohjaaja ja harjoittelupaikan työyhteisö muodostavat sosiaalisen oppimisympäristön, jossa opiskelijan oppiminen tapahtuu. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että sosiaalinen oppimisympäristö, erityisesti työyhteisön täysivaltaiseksi, luotetuksi ja arvostetuksi jäseneksi pääsy sekä ohjaajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutuksen toimivuus ovat opiskelijan oppimista selkeästi edistäviä tekijöitä. Kun sosiaalinen oppimisympäristö on kannustava, turvallinen, positiivinen hengeltään ja asettaa sopivia haasteita opiskelijalle, opiskelija rohkaistuu tarttumaan ennestään vieraisiin työtehtäviin sekä reflektoimaan omaa toimintaansa ja kokemuksiaan avoimesti, onnistumisistaan iloiten ja erehdyksensäkin hyväksyen. Positiivisen oppimisen kehän alulle saaminen harjoittelussa on tärkeää. Siinä onnistuminen vaatii koulutuksen järjestäjiltä harjoittelun tavoitteiden, opiskelijoiden harjoitteluun valmistelun sekä harjoittelun ohjaajien ohjeistuksen työstämistä. Opiskelijan pitäisi harjoitteluun lähtiessään tiedostaa sosiaalisen oppimisympäristön merkitys omalle oppimiselleen ja etenkin oma osuutensa työyhteisöön kiinnittymisen edistämisessä. Työyhteisöön kiinnittymisen merkitys tulee sisältyä harjoittelun tavoitteisiin ja siihen on myös formaalissa opetuksessa kiinnitettävä huomiota. Harjoittelun ohjaajien ohjeistukseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, jotta he tiedostaisivat oman ohjaajanroolinsa merkityksen, opiskelijoiden odotukset ohjaukselta, harjoittelun tavoitteet sekä sen, että opiskelijan itselleen asettamat tavoitteet ohjaavat oppimista harjoittelun aikana. Parhaisiin oppimistuloksiin päästään, kun harjoittelun tarjoamat haasteet vastaavat opiskelijan omia kasvu- ja oppimistarpeita, joiden saavuttamisessa ohjaaja tukee opiskelijaa. Asiasanat:sosionomikoulutus, harjoittelu, asiantuntijuuden kehittyminen, oppimista edistävät tekijät, integratiivinen pedagogiikka, konnektiivinen mall